Tekstit

Pieni pyyntö

Kuva
Pieni pyyntö  Ganesha, auta minua luomaan vaurautta,  niin itselleni kuin muillekin, tarvitsen minun luomisvoimani takaisin. Otan vastaan ihmeitä ihmeellisiä, sattumia taivaallisia. Synkronismi laulaa  ja kaikki asiat täydellisellä ajoituksella toteuttaa, niin kuin olen aina toivonutkin  ja salaa haaveillut itseäni toteuttavani.  Teen asiat täydellisessä järjestyksessä,  tunnen olevani taas sieluuni yhteydessä. Rakastan elämääni ja elämäni rakastaa minua, siedän paremmin myös hetkellistä epävarmuuttani.  Luottamukseni kasvaa päivä päivältä,  kun pyydän apua Taivaan Isältä. Saan uusia ystäviä, jotka auttavat minun etenemistä. Sekä henkisesti, että fyysisesti,  alan luottaa ja hyväksyä itseni.  Itseni hyväksyminen,  parantaa myös ulkopuolella olevan toisen itseni.  Olen astumassa ja jo astunutkin,  polulle taivaallisen johdatuksen.  Kaikki meni niin kuin mennä piti,  että pääsen ja pysyn Jumalaa ja enkeleitä liki....

Kukka kumminkin

Kuva
Kukka kumminkin Kukka kukoistaa,  kun sille sanoo,  että sitä rakastaa.  Kukka on suurimmaksi osaksi vettä,  vesi sen sisällä kuuntelee,  että ai että!  On ihanaa kuunnella noita sanoja,  tunnen ne ihan joka solulla! Paljoa ei kukka ihmisestä eroa,  muista itsellesi aina olla rakastava.  Sano ääneen hyvä sana,  itseäsi kunnioittamaan ja arvostamaan ala.  Kuuntele mitä puhuu keho,  älä anna egomielen puhua totuudesta eroon. Kiitä ja usko ensimmäistä intuition viestiä,  jatkat näin matkaa entistäkin eheämpänä.  Kiitos kiitos kiitos. 🌷🌞💚

Kiitos

Kuva
Kiitos Kiitos kaikista kivuista ja säryistä, kiitos tuskallisista oppiläksyistä. Kiitos rikkoutuneista ihmissuhteista,  yksinäisyydestä ja kärsimyksestä.  Kiitos hyvästä ja pahasta, kiitos puutteesta ja huolesta rahasta.  Kiitos riidoista, kiukusta ja sovusta, kiitos Taivaan Isän avusta ja lohdusta.   Siunausta tähän päivään, kiitollisuus olkoon kanssamme tänään.  Kiitos kiitos kiitos. 💖

Yksinäisyys

Kuva
Yksinäisyys Kristus ja enkelit auttakaa tässä, että jokainen löytäisi edes yhden sydänystävän elämäänsä. Ihmisen, joka haluaa sinua tavata, ja myös sydämensä avata. Helpota yksinäisyyden tunnetta, anna enkelten hoitaa siipiensä suojassa. Kiitos, kiitos, kiitos. ❤️

Dissosiaatio

Kuva
Dissosiaatio Se on se trauma,  jota et muista, mutta sen jättämä jälki on ikuista. On kuin olisit kaksi persoonaa,  toinen on piilossa, tiedostamaton,  se lymyää nurkissa.  Sen ei tiedä edes olevan olemassa, ja siellä sen tahtoo myös pysyvän,  olevan aisoissa.   Elät melkein normaalia elämää, et itsekään tiedä,  mitä kaikkea kannat sisälläsi. Jossain tilanteissa,  alat tuntea kuin et olisi ihan tässä maailmassa,  kaikki tuntuu epätodelliselta ja oudolta,  elät kuplassa. Ehkä tunnistat sen itsekin,  silti yrität käyttäytyä niinkuin aina ennenkin.  Joku tapahtuma tai paikka laukaisi tämän tilan,  väsyttää, mietit, että missä vika? Olet haamuna jossain välitilassa,  olosi toivot pian normaaliin palautuvan.  Pitäisi saada nämä kaksi yhdistymään,  tunnistaa trauma ja alkaa eheytymään.  Rakkaudellisessa ja turvallisessa ympäristössä,  antaa sen kokemuksen tulla pintaan,  et ole lapsi enää, vaan rake...

Äidin syli

Kuva
Äidin syli Auttaisi kovasti kollektiivia,  jos voisit hetkeksi alas istuutua.  Pohtia tätä sielussa,  onko haava tämä myös sinulla. Aluksi voi tuntua,  että minullahan oli normaali lapsuus, se ei välttämättä ole koko totuus.  Sielussa asti tuntuva repeämä,  se on niin syvälle kipeää tekevä.  Kaupassa huutaa lapsi, äiti äiti äiti!  Tuskaa äänessään,  etkö huomaa on minulla tarve!  Se sisäinen lapsi huutaa meissä edelleen,  kaipaa syliä ja äidin rinnalle.  Etsimme sitä aikuisena kumppaneista,  äitiä, joka rakastaa ehdoitta kaikkea meissä. Äiti täyttää meidän jokaisen tarpeen,  hymyilee ja puhuu nätisti rakkaalleen.   Ei tyhjyys pysty aikuisena enää täyttymään,  lapsen tarpeet ja tuskan tuntee yhä sisällään.  Tämä on kollektiivinen suomalaisten haava,  jos uskallat tuntea sen,  se on muitakin auttava.  Jos haluat, pyydä Henkeä tuomaan se sinulle käsittelyyn,  korkeimmaksi parhaaksi help...

Syyllisyyden vapauttaminen

Kuva
Syyllisyys Ketä voin syyttää tästä, että menesty en tässä niin sanotussa elämässä? Onko vika itsessä, äidissä ja isässä? Olen tässä miettinyt vihanpuuskassa, ketä voin syyttää tästä SAATANA! Kuinka kaukaa sukulinjasta,  tulee tämän kaiken alullepanija? Auttaako se häntä syyttää, jos ei hänen käsittelykykynsäkään siihen riittänyt. Että ymmärtäisi antaa tunteiden tulla,  voisi ne jollekin sydämeltään vuodattaa. Ehkä hänellä ei ollut ketään, kuka antaisi ymmärrystä ja apua. Miksi tietoisuus on ollut niin matala, että kaiken kivun on annettu sukulinjoissa jatkua? Isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, kylmyyden, haukkumisen ja epäonnistumisen. Ei ollut isovanhemmilla rakkautta ei lämpöä,  sinun syytäsi, että ruoka ei riitä! Lapsi tuntee syyllisyyttä omasta syntymästään,  yrittää miellyttää kaikkia,  itsensä menettää.  Ei enää tiedä, kuka itse on,  mitä tuntee ja miksi on onneton.  Haahuilee haamuna vuodesta toiseen,  ihmettelee,  miksei mistä...