Karu selli

Karu selli

Meidän tarina on 
kuin liian nopeaa pyörivä karuselli.
Sen vauhti on kiihtyvää,
haluan hypätä pois,
on kyyti liian väsyttävää.
Olen pitänyt kiinni pysyäkseni mukana, 
nauttinut menosta, 
johon en itse voi vaikuttaa.
Tunnen, nyt on päästettävä irti,
ikävä juttu, mutta teen sen silti.
Väsyneenä seison maalla tukevalla, 
katson, poistuu karuselli paikalta.
Keskityn omiin asioihini,
määrään itse omat tekemiseni.
Uskon, että alan voimistua,
ei tarvitse enää suodattaa puheita.  
Teen niinkuin itse haluan,
katson tarkemmin, 
mihin energiani laitan.
Hyviä muistoja on paljon,
vaalin niitä ja annan arvon.
Aika on nyt hyvästellä karuselli, 
jatkaa matkaa entistä kevyemmin.
Kuljen suorempaa reittiä elämänpolkua, 
kohti auringonnousua, 
lämmittää se jo minun kasvoja.
Nautin kauniista väreistä
ja aamun rauhallisuudesta.
Mihinkään ei ole kiire, 
saatan levätä ja nousta.
On tämä matka aika erikoista!
Teen ratkaisuja omassa elämässä, 
luoden uutta pohjalta kestävältä.
Perustuu se rehellisyyteen ja totuuteen, 
Pyhän Hengen ja Kristusminän johdatukseen.
Hyvää jatkoa rakas karuselli, 
en pyöri enää kanssasi ympyrää.
Sylkäisit minut kyydistä, 
että pääsen jatkamaan omaa elämää.
Ei sama kierros tuottaisi uusia maisemia, 
täytyy pysähtyä tehdäkseen parempia valintoja.
Pyydän, näyttäkää uusi polku ja hieman valoa. 
Haluan uusia kokemuksia, 
energisyyttä ja iloisia aikoja.
Jossa minunkin tahdolla on merkitys, 
sisälläni on kasvanut itsevarmuus ja arvostus. 
Pysähtyy aikanaan myös karuselli,
joutuu se kohtaamaan sen, 
mitä on vältellyt.
Tunteet, epätoivon murtavan, 
ei voi jatkaa oravanpyörä, 
tunnen sen rikkoutuvan. 
Laitetaan museoon kiire ja joustamattomuus, 
tulkoon tilalle rauha ja onnellisuus!
Maadoitus toimii nyt paljon paremmin, 
näen asiat huomattavasti selkeämmin.
En tarvitse illuusiota enää,
mieluummin totuus, 
vapaus elää omannäköistä elämää!
Arvostan eniten aitoutta, 
liika kiltteys ja miellyttäminen saa nyt väistyä.
Jos en tiedä, mitä tehdä,
istun alas ja juon lasin vettä.
Selkeys saapuu samantien,
on takanani myös tuki esivanhempien.

Sisälläni on arvostus, 
kunnioitus ja viisaus, 
tunnen olevani elämäni rakkaus ja kiitollisuus. 
Kiitos, kiitos, kiitos. 🙏🌞💗



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi alku

Erillisyydestä yhteyteen